22. maaliskuuta 2015

Streat Helsinki Workshop

Perjantaina töiden jälkeen siirrettiin Henrin kanssa olemuksemme Sörnäisiin, käytiin kahvittelemasssa Picnicissä, ihmettelemässä paikallisia elämänkoululaisia ja keräämässä rohkeutta kohdataksemme paistetut hyönteiset.

Tällä viikolla Helsingissä vietettiin Streat Helsinkiä, eli ruokakulttuurin monimuotoisuutta tukeva häppeninki, joka huipentui nyt viikonloppuna katukeittiöiden sumaan Helsingin keskustassa. Pitkin viikkoa ohjelmassa oli kuitenkin ilmaisia workshoppeja erilaisista aiheista, kuten ruokafillareista ja Turkkilaisen ruuan kokkauspaja. Muutamia viikkoja aikaisemmin ilmoittelin itseni ja Henrin Cockroach tacos: The future of street food is bugged -workshoppiin, jonka aiheena oli hyönteisten hyödyntäminen ravinnossa.

  teurastamo

Workshopit järjestettiin Teurastamon Kellohallissa, joka oli kyllä paikkana ihan nappivalinta. Tila on sopivan rento ja yleisesti ilmapiiri oli tosi mukava, kun ihmiset pääsi ohjelman aikana kiertelemään vapaasti. Paikalle oli ilmoittautunut 250 henkeä ja omasta mielestäni sovittiin tuonne ainakin ihan sopuisasti. Toisaalta onnistuttiin saamaan Henrin kanssa hyvät paikat ihan edestä, enkä tiedä millainen tungos siellä takana oli, hehe.

teurastamo2

Ohjelman alusti Madventuresin Riku Rantala, joka kertoi ensimmäisestä hyönteisten maistelu kokemuksestaan ja yleisesti miksi hyönteiset on hyvä juttu. (Riku oot ihana t. fanityttö)

teurastamo5

Illan kokkina toimi hyönteiskokki Topi Kairenius, joka valmisti meille jauhomatoja ja muutamaa eri sorttia sirkkoja. Saatiin myös kuulla paljon vinkkejä kotikasvatukseen! Jauhomadot viihtyy mainiosti muovilaatikossa ja puputtavat mielellään kaurahiutaleita ja porkkanaa.

teurastamoruoka

Sitten siihen ruokaan.. Pakkoa myöntää, että olin melkoisen hermostunut jo siitä kun parin metrin päässä oli laatikollinen matoja. Sirkat vielä sulatan, mutta madot on iso nou nou. En tajua miten osa ihmisistä pystyi pitämään niitä kädessä, hrr. Siinä vaiheessa kun eteen tuli ensimmäinen lasti öljyssä paistettuja ja hieman suolattuja heinäsirkkoja, niin katsoin parhaaksi laittaa aivot hetkeksi off-asentoon ja tarttumaan urhoollisesti sirkkaan ja laittamaan sen ääntä kohden. 

Pari puraisua ja nopea nielaisu. 

Eikä ollut edes kamalaa! Myöhemmin uskalsin syödä toisenkin, joka oli hieman enemmän paistettu. Se ei maistunut enää yhtään ötökältä, vaan oikeastaan vaan joltain rapealta ja suolalta. Matoja en uskaltanut maistaa (joku raja sentäs), mutta Henri sanoi, että ne oli oikeastaan vaan tosi jauhoisia. 

teurastamo3

Tapahtumaa juonsi Timo Santala ja mukana oli myös elintarviketieteilijä Santtu Vekkeli, ravitsemusterapeutti Leena Putkonen, yksi Ravintola Ötökän perustajista Niina Kangas ja muotoilija Samuli Helavuo. Keskustelua käytiin niin hyönteisten ravintoarvoista, tehotuotannosta kuin eettisyydestäkin. Lähtökohtaisestihan hyönteiset sisältävät hurjan määrän proteiinia, hyviä rasvoja ja kivennäisaineita. Niiden tehotuotanto ravinnoksi olisi suhteellisen edullista ja mitä eettisyyteen tulee, niin hyönteiset eivät tunne kipua samalla tavalla kuin nisäkkäät. Lisäksi esimerkiksi jauhomatojen kasvatus astiassa, jossa ne möyrii keskenään, lähentelee hyvin paljon niiden luonnollista elinympäristöä.

teurastamo4

Samuli Helavuo on suunnitellut jauhomatojen kotikasvatukseen tarkoitetun Pupa -kulhon (kuvassa pöydällä avonaisena). Malli kaipaa kuulemma hieman työstöä, mutta omaan silmään näytti ainakin aika hyvältä. Hieman asian sivusta, mutta kotisivuilta löytyvä Riippu -hylly, on myös aika upea.

Tavoitteena olisi, että muutaman vuoden päästä kauppojen hyllyiltä löytyisi hyönteisistä valmistettuja tuotteita. Vaikkapa hyönteisjauhoja, erilaisia patukoita tai matonugetteja! Tällä hetkellä hyönteisten käyttö elintarvikkeissa on kiellettyä Suomessa, mutta asiaan tulee toivottavasti muutos kunhan hyönteisiä käsittelevä elintarvikelaki saadaan käsiteltyä.

Itse oon hurjan innoissani koko jutusta, että hyönteisiä alettaisiin hyödyntämään paremmin ruokateollisuudessa, koska olishan se nyt ihan älyttömän siistiä ja kaikin puolin hyvä juttu. 

Aiheesta voi halutessaan lukea lisää vaikka Santun blogista Hyönteistalous.

-Mira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti