23. toukokuuta 2015

Euroviisuradiosta kajahtaa

Päätin listata omat lempparini tämän vuoden Euroviisuista! En oikein tiedä mitä on tapahtunut, mutta jostain syytä tykkäsin aika monestakin ehdokkaasta tänä vuonna. Plus oon seurannut viisujen käänteitä tarkemmin kuin koskaan aikaisemmin. Vanhuus tulee? 

Ehdoton lempparini on Viron ehdokkaat Elina Born ja Stig Rästä. Valehtelematta voin sanoa, että oon kuunnellut tuota kappaletta viime päivinä ihan liikaa. Älytöntä ajatella, että Elina on vasta 20-vuotias, plus tytyn muutkin kappaleet on ihan kuunneltavia.

Elina Born & Stig Rästä - Goodbye to Yesterday


Toinen lemppari on Romanian ehdokas Voltaj. Tiistain semifinaalissa tätä ei oltu tekstitetty ollenkaan ja meidän viisukatsomossa sitten arvailtiin, että mistähän tämä kertoo. Joku sitten muisti, että kappaleen tarkoituksena on herättää keskustelua Romaniassa yleiseen tapaan jättää lapset isovanhempien luokse hoitoon, kun vanhemmat lähtevät ulkomaille töihin.

Voltaj - De la capăt / All Over Again



Ja ah Norja, niin ihana! Ja tuo Debrahin tukka on  i h a n a.

Mørland & Debrah Scarlett - A Monster Like Me



Olin vähän kahden vaiheilla otanko Irlannin tähän omaan listaukseeni, mutta oli se lopulta pakko ottaa. Irlanti ei kuitenkaan valitettavasti päässyt jatkoon toisessa semifinaalissa.. Mollyn äänestä tulee itselleni vähän mieleen Amy MacDonald. En tiedä kuulostaako ne oikeasti toisiltaan musiikista ymmärtävien mielestä, mutta jostain sain tän päähäni!

Molly Sterling - Playing With Numbers



Lopuksi vielä Slovenian Maraaya, joka oli myös varsin hyvä. Esiintyjäparille on muodostunut tavaramerkiksi pitää sellaisia isoja kuulokkeita päässä, se oli vähän omituista. Mutta toisaalta, en ymmärrä sitä Robinin eriparikenkäjuttuakaan.

Maraaya - Here For You




Euroviisut tänään Ylellä, käynnissä just nyt!

-Mira

Edit. Apua olin unohtanut Italian kauniit pojat ihan kokonaan! Nekin on ihan liian hyviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti