10. huhtikuuta 2015

Parvekeunelmia: viherpeukalo keskellä kämmentä

Muutettiin nykyiseen kämppäämme viimevuoden lokakuussa. Vaikka edellisessä asunnossa oli myös parveke, oli se nykyiseen verrattuna tosi pikkuruinen. Niinpä meillä ei ollutkaan parvekekalusteita kahta hassua muovituolia lukuunottamatta.

Nykyinen parveke ei ole kokonaan lasitettu, mutta pieni lasiseinä siinä on tuulelta suojaamassa. Ihan hyvä, sillä asutaan niin tuulisella alueella, että seinästä huolimatta tuolla lentelee tavarat mihin sattuu. Tämä tietty aiheuttaa pieniä haasteita parvekesisustuksen suhteen..
parveke

Jotain tällaista kaavailin. Aika boheemilla meiningillä mennään, eikä oikeastaan haittaa yhtään vaikka asiat olisi eriparia. Muovilaatikkoihin ja erinäisiin ruukkuihin tulee paljon paljon kasveja. Joku pikkuinen pyöreä pöytä olisi kiva, ettei tarvitse laskea mehulasia lattialle. Tuoleja riittää vallan mainiosti kaksi, mutta ehkä uudet eivät olisi pahitteeksi. (En ihan kamalasti syty valkoisille muovikalusteille.) Niiden lisäksi yhden istumapaikan / auringonottotuolin virkaa toimittaa minikuormalava, jonka sain töistä. Se täytyisi vielä hioa, ja mahdollisesti myös maalata ennen käyttöönottoa. Lavan päälle ajattelin heittää tyynyn pehmikkeeksi.

Muu sisustus koostuisi kivasta räsymatosta ja aurinkokennolla toimivasta valoköynnöksestä. Kun keskellä parveketta kerran tönöttää tolppa, voi sen ihan yhtä hyvin ottaa käyttöön. Yhtä seinää vasten ajattelin laittaa toisen pikkukuormalavan, johon ripustan yrttejä koukullisissa ruukuissa.

Tähän mennessä olen hankkinut kukkaruukkuja ja pari koukullista turkoosia sinkkiämpäriä. Myös suurin osa kasvien siemenistä löytyy jo valmiiksi  – hamstrasin niitä pitkin talvea. Tänään pääsinkin tositoimiin istutellessani niitä itämään.

mIMG_8924

Täytyy tässä vaiheessa myöntää, että koko istutuskonsepti on mulle aika vieras. Osaan kyllä siirtää valmiit kukat ruukusta toiseen, mutta tämmönen siemenestä asti kasvattaminen ei oo ihan ominta lajia. Mutta yrittänyttä ei laiteta! Sitäpaitsi oon välillä hiukan kehno kastelemaan kasveja, niin parempi näidenkin tottua heti pienestä pitäen vähän kovempiin otteisiin.


mIMG_8944

Tällä kertaa ruukkuihin eksyi paprikaa, persiljaa, punaista kiinanasteria ja auringonkukkaa. Persiljan- ja auringonkukansiemeniä laitoin aika maltillisesti. Ajattelin jättää pari mahdollisuutta korjata tilanne, mikäli taimiprosessi ei menekään ihan suunnitellusti. Tökin istutuksiin varmuuden vuoksi vielä jätskitikut lajikkeista muistuttamaan.

mIMG_8954

Jäämme seuraamaan tilannetta! 

-Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti