6. toukokuuta 2015

Suklaiset sitruuna-hunajakeksit

Maanantaina löysin itseni tuttuun tapaan tutkiskelemassa kaupan keksihyllyä, ja valkkailemassa seuraavien päivien kahvihetkille kaveria. Rupesin siinä sitten miettimään, samalla tuijottelin luomukeksien kilohintaa, että ei siinä varmaan kauheen kauaa menisi, jos vääntäisin itse omat keksini. Siitä se ajatus sitten lähti. Lähtökohtaisesti tykkään tosi paljon leipoa, ja soveltaa siinä sivussa. Normaalisti tutkin läpi muutamat eri reseptit, joiden pohjalta sitten teen oman version, välillä onnistuu ja välillä ei. Tällä kertaa ei onnistunut ihan niin hyvin kun suunnittelin, mutta ihan hyvin kuitenkin. Seuraavalla kerralla näistä tuleekin sitten täydellisiä!

Ajatuksena oli tehdä sitruuna-inkivääri-hunaja-valkosuklaakeksejä. Lopputuloksessa tuo inkiväärin ei maistunut juuri yhtään, eli ens kerralla sitä reippaammin. Seuraavalla kerralla laittaisin ehkä vähän vähemmän jauhoja tai lisäisin jotain nestettä (esim maitoa), että keksit levähtäisivät vähän enemmän paiston aikana. Nyt niistä tuli oikeastaan vain tuommoisia kasoja. Näihin sopisi toisaalta myös sekin, että olisi vähän enemmän tekstuuria, eli periaatteessa joku myslikeksiversio voisi olla aika hauska.

Ihan hyviä kuiteskin tuli! Sopivan sitruunaisia ja isot suklaapalat on aina parhautta.

aineksia

Tarvitset

175 g margariinia
1,25 dl hunajaa 
1 kananmunan
3,5 dl jauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
3,5 dl jauhoja
1 sitruunan
palan inkivääriä (itse käytin kuvan inkivääristä puolet, oli liian vähän)
100 g valkosuklaata
100 g sitruunanmakuista valkosuklaata (löytyy leivontaosastolta)

Tee näin

Uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Vatkaa margariini ja hunaja mössöksi. Lisää joukkoon munaa ja vatkaa vähän lisää.

Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa ja kippaa ne pienissä erissä ensimmäiseen mössöön. Tässä vaiheessa on varmaan aika jähmeetä.

Raasta sitruunan kuori ja purista mehuja siitä mehuja ainakin 2 ruokalusikallista. Kippaa sekaan.

Kuori ja raasta inkivääri. Lisää sekin sekaan.

Paloitte suklaa hyvän kokoisiksi paloiksi. Itse suosin aika isoja paloja. Kippaa sekaan ja yritä saada kaikki tasaisesti sekaisin.

Tee kahden lusikan avulla kekoja pellille. Jotain semmosia pienen lihapullan kokoisia.

Paista uunissa noin 10 minuuttia.


Sitten vaan omnomnom! Itselläni tuli ehkä noin 40 keksiä tuosta satsista.


kasoja001 (2)
kasat

-Mira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti